Kristuksen persoona, Sisällysluettelo
9. Kristuksen laskeutuminen helvettiin
Eivät ainoastaan muutamat meikäläiset vaan jo vanhat kristilliset
kirkon opettajat ovat eri tavoin selittäneet sitä uskonkohtaa, jonka
mukaan Kristus astui alas helvettiin. Niinpä me tässäkin kysymyksessä
jäämme pitämään kiinni yksinkertaisesta kristillisestä uskostamme
"Minä uskon Herraan Kristukseen, Jumalan Poikaan, joka on kuollut,
haudattu ja astunut helvettiin." Noudatamme näin tohtori Lutherin
neuvoa, jonka hän meille antaa siinä Kristuksen helvettiin astumista
käsittelevässä saarnassa, jonka hän v. 1533 piti Torgaun linnassa.89
Tunnustus erottaa Kristuksen hautaamisen ja helvettiin astumisen eri
uskonkohdaksi. Siinä lausumme julki yksinkertaisen uskomme, jonka
mukaan Kristuksen koko persoona, Jumala ja ihminen, on hautauksen
jälkeen astunut alas helvettiin, voittanut Perkeleen, kukistanut
helvetin vallan ja riistänyt Perkeleeltä koko hänen mahtinsa.
Me emme saa "rasittaa itseämme yrittämällä syvällisesti ja
terävästi pohtien saada selville, kuinka se oikein tapahtui", sillä
tämä uskonkohta ei ole "järjen ja viisauden aistin" tajuttavissa.
Yhtä huonostihan me ymmärrämme edellistä uskonkohtaa, sitä kuinka
Kristus istuutui Jumalan kaikkivaltiaan voiman ja majesteetin
oikealle puolelle. Meidän on määrä vain uskoa ja pitää kiinni
sanasta. Niin säilytämme asian ytimen ja sen lohdun, että "helvetti
ja Perkele eivät saa vangikseen eivätkä pysty vahingoittamaan" meitä
eivätkä ketään Kristukseen uskovaa.
Kirkolliset tavat, Sisällysluettelo