Uskontunnustus on aiemmin jaettu kahteentoista uskonkohtaan. 18 Jaottelu saisi olla paljon yksityiskohtaisempikin, jos kaikki Raamattuun sisältyvät ja uskontunnustukseen kuuluvat uskonkohdat haluttaisiin käsitellä erikseen. Kaikkia niistä ei edes voida selvästi esittää noin vähin sanoin. Mutta lasten opetuksen on oltava mahdollisimman yksinkertaista ja helppotajuista. Siksi olemme päättäneet jakaa uskontunnustuksen kolmeksi pääuskonkohdaksi 19 ja esittää sen lyhyesti jumaluuden kolmen persoonan mukaisesti, joihin koko uskomme kohdistuu. Tällöin ensimmäinen uskonkohta, joka puhuu Jumalasta Isänä, selittää luomisen, toinen, joka puhuu Pojasta, selittää lupauksen, ja kolmas, joka puhuu Pyhästä Hengestä, selittää pyhityksen. Uskontunnustuksen olennaisin sisältö voitaisiin siis muotoilla lyhyesti näin: "Uskon Jumalaan, Isään, joka on minut luonut, uskon Poikaan, joka on minut lunastanut, ja uskon Pyhään Henkeen, joka pyhittää minut." Yksi on Jumala ja usko, mutta Jumalassa on kolme persoonaa, ja siksi on myös kolme uskonkohtaa eli tunnustusta. Käymme nyt suppeasti selittämään näitä sanoja.
Tässä on esitetty ja kuvattu keskeisin Jumalan olemuksesta, tahdosta, toiminnasta ja teoista. Kun näet kymmenessä käskyssä tähdennetään, ettei meillä saa olla kuin yksi Jumala, joku saattaa kysyä: "Mitä Jumala sitten on? Mitä hän tekee? Miten häntä voidaan ylistää? Miten hänet voidaan esittää ja kuvata, jotta hänet tunnettaisiin?" Juuri sen tämä ja seuraavat uskonkohdat opettavat. Uskontunnustus ei siis ole mitään muuta kuin kristittyjen antama vastaus ensimmäisen käskyn asettamaan kysymykseen. On kuin pieneltä lapselta kysyttäisiin: "Rakas lapsi, kerro, millainen Jumala on ja mitä hänestä tiedät", ja hän vastaisi: "Minun Jumalani on ensinnäkin Isä, joka on luonut taivaan ja maan. Vain tätä yhtä minä pidän Jumalana, sillä ei ole ketään muuta, joka kykenisi luomaan taivaan ja maan."
Oppineille ja asioihin paremmin perehtyneille voidaan kyllä kaikkia kolmea uskonkohtaa selittää paljon laajemmin ja jakaa ne vaikkapa niin moneen osaan kuin niissä on sanoja. Mutta nuorille oppilaille saa kyllä riittää kaikkein tärkeimmän osoittaminen, nimittäin se, että tässä uskonkohdassa on kysymys luomisesta. Kuten edellä on todettu, pääpaino on sanoissa "taivaan ja maan Luoja". Mitä se merkitsee? Mitä tarkoitat lausuessasi: "Uskon Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan"? Vastaus on tämä: Tarkoitan ja uskon, että Jumala on luonut minut eli antanut ruumiin ja sielun, pienet ja suuret ruumiinjäsenet, kaikki aistit, järjen ja ymmärryksen ja muun, mitä elämään kuuluu. Hän antaa ruoan ja juoman, vaatteet, elatuksen, puolison ja lapset, palvelusväen, kodin ja konnun ja kaiken muun. Lisäksi hän on antanut koko luomakunnan tyydyttämään elämisemme tarpeita: auringon, kuun ja taivaan tähdet, päivän ja yön, ilman, tulen, veden ja maan sekä kaiken, mitä ne kantavat ja tuottavat, kuten linnut, kalat, eläimet, viljan ja kaikenlaiset kasvit. Kaiken muunkin ruumiillisen ja ajallisen hyvän hän on antanut, kuten hyvän hallituksen, rauhan ja turvallisuuden. Näin me voimme tästä uskonkohdasta oppia, ettei kukaan meistä ole voinut itse aikaansaada elämäänsä: kaikkea sitä, mitä äsken lueteltiin ja mitä siihen mahdollisesti lisätään. Me emme myöskään itse pysty sitä ylläpitämään, olipa se miten pientä ja vähäpätöistä tahansa. Kaikki tämä sisältyy sanaan "Luoja".
Lisäksi me tunnustamme, ettei Isä Jumala ole pelkästään antanut meille kaikkea, minkä me omistamme ja mitä me edessämme näemme, vaan että hän myös suojelee ja varjelee sitä joka päivä kaikelta pahalta ja kaikilta onnettomuuksilta. Ansiottamme, sulasta rakkaudesta ja hyvyydestä, hän torjuu kaikki vahingot ja vauriot. Hän toimiin hyvän Isän tavoin ja huolehtii meistä niin, ettei meille tapahdu mitään pahaa. Tätä asiaa laajemmin esitettäessä on lähdettävä näistä kahdesta sanasta: "Isään Kaikkivaltiaaseen".
Loppu seuraakin itsestään: Koska Jumala joka päivä antaa, ylläpitää ja varjelee kaiken, minkä omistamme, ja lisäksi vielä kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä, me totisesti olemme velvolliset rakastamaan häntä, kiittämään ja ylistämään häntä lakkaamatta. Sillä tavalla palvelemme häntä koko sydämestämme, kuten hänen kymmenen käskyään vaativat ja velvoittavat. Paljon olisi tästä puhumista, jos haluttaisiin osoittaa, kuinka vähän on niitä, jotka uskovat tämän uskonkohdan. Kaikkihan me sivuutamme sen kevyesti. Me kyllä kuulemme sen ja lausumme sen ääneen, mutta emme ymmärrä emmekä ajattele sanojen sisältöä. Sillä jos me sen sydämessämme uskoisimme, me myös toimisimme sen mukaisesti. Emme me silloin niin ylpeinä isottelisi ja uhmaillen rehentelisi, aivan kuin itse olisimme aikaansaaneet elämämme, rikkautemme, valtamme ja kunniamme ja muiden kuuluisi meitä pelätä ja palvella. Näinhän kurja maailma menettelee. Se on täysin vajonnut sokeuteensa ja käyttää kaikkia Jumalan hyviä lahjoja väärin pelkästään oman ylpeytensä, ahneutensa, himojensa ja nautinnonhalunsa tyydyttämiseen. Silmäystäkään se ei luo Jumalaan eikä häntä kiitä, ei tunnusta häntä herrakseen ja luojakseen.
Jos me siis uskoisimme tämän uskonkohdan, meidän kaikkien pitäisi nöyrtyä ja kauhistua. Teemmehän me joka päivä syntiä silmillämme, korvillamme, käsillämme, ruumiillamme ja sielullamme, rahallamme ja omaisuudellamme, kaikella mitä meillä on. Erityisesti syyllisiä ovat ne, jotka lisäksi taistelevat Jumalan sanaa vastaan. Kristityillä on kuitenkin yksi etu: he tunnustavat, että heidän kuuluu palvella Jumalaa ja olla hänelle kuuliaisia.
Meidän on sen vuoksi joka päivä harjoiteltava tämän uskomista, painettava tämä uskonkohta mieleemme ja muisteltava sitä aina, mitä sitten eteemme tuleekin. Niin on tehtävä silloin, kun hyvä onni kohtaa, ja myös silloin, kun pelastumme hädästä ja vaarasta. Jumalahan sen kaiken antaa ja tekee, jotta siitä huomaisimme ja ymmärtäisimme hänen isänsydämensä ja ylenpalttisen rakkautensa meitä kohtaan. Kun sen huomaamme, sydämemme lämpenee ja syttyy kiitollisuuteen. Alamme käyttää kaikkia näitä hyviä lahjoja siten, että Jumala saa niistä kunnian ja kiitoksen.
Näin olemme siis lyhyesti selittäneet ensimmäisen uskonkohdan merkityksen. Tämän verran on yksinkertaisten ihmisten tarpeen aluksi oppia siitä, mitä saamme Jumalalta vastaanottaa, ja siitä, mihin se meitä velvoittaa. Suuri asia on jo sen tunteminen, mutta vielä suurempi itse aarre. Tästä uskonkohdasta me näet huomaamme, miten Jumala on antanut meille itsensä ja koko luomakunnan sekä huolehtinut ylen runsaasti ajallisen elämämme tarpeista, puhumattakaan niistä sanomattoman runsaista iankaikkisista lahjoista, joita hän on tuhlaillut meille Pojassaan ja Pyhässä Hengessä, kuten kohta saamme kuulla.
Tämä kohta opettaa meidät tuntemaan jumaluuden toisen persoonan, jotta ymmärtäisimme, mitä Jumala on edellä mainittujen ajallisten lahjojen lisäksi meille antanut: Hän on täysin luopunut kaikesta omastaan, antanut meille kaikkensa jättämättä mitään itselleen. Tämä uskonkohta on runsassisältöinen ja laaja, mutta pyrimme sitäkin käsittelemään suppeasti ja yksinkertaisesti. Siksi tartumme vain yhteen sanaan, johon sisällytämme kaiken. Siitä voidaan oppia, kuten edellä on todettu, miten meidät on lunastettu. Se on lausuttu näissä sanoissa: "Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme".
Jos siis kysytään: "Mitä uskot Jeesuksesta Kristuksesta lausuessasi toisen uskonkohdan?", voit vastata aivan lyhyesti: "Uskon, että Jeesus Kristus, todellinen Jumalan Poika, on tullut minun Herrakseni." Mutta mitä merkitsee, että hän on tullut sinun Herrakseni? Se merkitsee sitä, että hän on lunastanut minut synnistä, Perkeleen vallasta, kuolemasta ja kaikesta onnettomuudesta. Ennen ei minulla ollut Herraa eikä kuningasta, vaan olin vangittu Perkeleen valtapiiriin. Olin kuolemaan tuomittu, täysin synnin ja sokeuden vallassa.
Sillä kun meidät oli luotu ja kun olimme saaneet Jumalalta, Isältä, kaikenlaista hyvää, Perkele tuli luoksemme ja johdatti meidät tottelemattomuuteen, syntiin, kuolemaan ja kaikenlaiseen onnettomuuteen. Niin me jouduimme Jumalan vihan alaisiksi ja menetimme hänen armonsa. Saimme omasta syystämme ja ansiostamme tuomion ikuiseen rangaistukseen. Siihen ei löytynyt mitään apuneuvoa eikä lohdutusta, kunnes tämä ainoa ja iankaikkinen Jumalan Poika armahti pohjattomassa hyvyydessään meitä hätään ja kurjuuteen vajonneita ja astui taivaasta avuksemme. Näin karkotettiin kaikki nuo hirmuvaltiaat ja vanginvartijat. Heidän tilalleen astui Jeesus Kristus, elämän, vanhurskauden, kaiken hyvyyden ja autuuden Herra. Meidät kurjat ja kadotetut ihmiset hän tempaisi helvetin kidasta, voitti meidät vapaiksi ja saattoi takaisin Isän suosioon ja armoon. Hän otti meidät omikseen, turvaansa ja suojaansa, hallitakseen meitä vanhurskaudellaan, viisaudellaan, vallallaan, elämällään ja autuudellaan.
Uskonkohdan ydin on siis siinä, että sana "Herra" yksinkertaisesti tarkoittaa lunastajaa, joka on siirtänyt meidät Perkeleen vallasta Jumalan tykö, kuolemasta elämään ja synnistä vanhurskauteen sekä varjelee meidät siinä. Kaikki muut lausumat, jotka tässä uskonkohdassa seuraavat, vain selittävät lunastuksen sisältöä. Ne kertovat, kuinka hän kaiken teki. Ne ilmaisevat, mitä se maksoi hänelle, mistä hän joutui kieltäytymään ja mitä panemaan alttiiksi voittaakseen meidät omakseen ja valtakuntansa kansalaisiksi: Hän tuli ihmiseksi, sikisi ja syntyi ilman syntiä Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta voittaakseen synnin. Hän kärsi ja kuoli ja hänet haudattiin, jotta hän toimittaisi hyvityksen minun puolestani. Hän maksoi sen, mihin minä olin syyllistynyt. Tätä hän ei tehnyt kullalla eikä hopealla, vaan omalla kalliilla verellään. Kaiken tämän hän teki tullakseen minun Herrakseni, sillä itseään varten hän ei mitään tehnyt eikä hänen tarvinnutkaan tehdä. Sen jälkeen hän nousi kuolleista, nieli kuoleman ja astui viimein taivaaseen ottaen vallan Isän oikealla puolella. Perkeleen ja kaikkien valtojen on pakko kumartua hänen jalkojensa alle, kunnes hän viimeisenä päivänä vapauttaa meidät niistä kokonaan ja irrottaa meidät täysin pahasta maailmasta, Perkeleestä, kuolemasta ja synnistä.
Lyhyessä lastensaarnassa ei kuitenkaan pidä käydä kohta kohdalta selittämään näitä yksityiskohtia, vaan se on tehtävä vuoden mittaan laajemmissa saarnoissa, erityisesti niinä aikoina, jotka on varattu kunkin uskonkohdan perusteellisempaan käsittelyyn; nimittäin Kristuksen syntymän, kärsimisen, ylösnousemisen ja taivaaseenastumisen juhla-aikoina. Nojaahan koko evankeliumi, jota saarnaamme, siihen, että tämä uskonkohta käsitetään oikein. Sen varassahan on koko pelastuksemme ja autuutemme. Sen rikkaudesta ja laajuudesta riittää meille aina opittavaa.
En osaa antaa tälle uskonkohdalle parempaa otsaketta kuin sen, minkä olen jo sanonut, nimittäin "pyhitys", sillä se ilmaisee ja kuvaa Pyhän Hengen ja hänen tehtävänsä: hän pyhittää. Meidän on siis nojattava sanoihin "Pyhään Henkeen", koska tämän uskonkohdan sisältöä ei enää lyhyemmin voida ilmaista. Raamatussa mainitaan näet monenlaisia henkiä: on ihmisen henki, on taivaallisia henkiä ja on paha henki. Mutta yksin Jumalan Henkeä kutsutaan Pyhäksi Hengeksi. Vain hän siis on meidät pyhittänyt ja yhä edelleen pyhittää. Sillä niin kuin Isää kutsutaan Luojaksi ja Poikaa Lunastajaksi, niin on myös Pyhää Henkeä kutsuttava työnsä mukaisesti Pyhittäjäksi eli siksi joka tekee pyhäksi. Miten sitten tällainen pyhittäminen tapahtuu? Vastaus kuuluu: Samoin kuin Poika on syntymällään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan hankkinut vallan, jolla hän voittaa meidät omikseen, samoin Pyhä Henki toteuttaa pyhittämisen seuraavien vaiheiden kautta: pyhien yhteys eli kristillinen kirkko, syntien anteeksiantaminen, ruumiin ylösnouseminen ja iankaikkinen elämä. Hän johtaa siis meidät ensiksi pyhän seurakuntansa eli kirkkonsa helmaan. Sen välityksellä hän saarnaa meille ja vie meidät Kristuksen luo.
Sillä emme me, et sinä enkä minä, voisi koskaan saada Kristuksesta mitään tietoa emmekä voisi uskoa häneen ja saada häntä Herraksemme, ellei Pyhä Henki sitä aarretta tarjoaisi evankeliumin saarnan välityksellä ja lahjoittaisi sitä helmaamme. Pelastusteko on tapahtunut, se on suoritettu loppuun. Tämän aarteen on Kristus meille hankkinut ja voittanut kärsimyksellään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan. Mutta jos tämä teko jäisi kätköön, niin ettei kukaan saisi siitä mitään tietää, se jäisi turhaksi ja menisi hukkaan. Jumala on antanut sanansa julkisesti saarnattavaksi sitä varten, ettei tuo aarre vain jäisi haudatuksi, vaan otettaisiin käyttöön ja nautittavaksi. Sanassaan hän on antanut Pyhän Hengen tuomaan lunastuksen aarteen luoksemme ja saattamaan sen omistukseemme. Pyhittäminen ei siis ole mitään muuta kuin viemistä Herran Kristuksen luo hänen hyviä lahjojaan vastaanottamaan. Itse, omin voimin, me emme voisi hänen yhteyteensä päästä.
Opi sen vuoksi ymmärtämään tämä uskokohta mahdollisimman selvästi. Kun sinulta kysytään, mitä tarkoitat sanoessasi "Minä uskon Pyhään Henkeen", osaat silloin vastata: "Uskon, että Pyhä Henki - nimensä mukaisesti - pyhittää minut." Mutta millä tavalla hän sen tekee ja mitä välineitä hän siihen käyttää? Vastaat näin: "Hän käyttää siihen kristillistä kirkkoa, syntien anteeksiantamista, ruumiin ylösnousemista ja iankaikkista elämää." Pyhällä Hengellä on maailmassa sitä varten erityinen yhteisö, äiti, joka Jumalan sanalla synnyttää jokaisen kristityn ja kantaa häntä. Tämän sanan hän ilmoittaa, ja sitä hän teroittaa. Hän valaisee ja sytyttää sydämet käsittämään sen, ottamaan sen vastaan, pitämään siitä kiinni ja siinä pysymään.
Sillä missä Pyhä Henki ei saarnauta sanaa eikä anna sen herätä sydämissä niin, että se käsitetään, siellä sana menee hukkaan. Niin kävi paavikunnassa. Usko oli siellä viskattu nurkkaan, kukaan ei tuntenut Kristusta Herraksi eikä Pyhää Henkeä Pyhittäjäksi. Tarkoitan sitä, että kukaan ei uskonut Kristusta sellaiseksi Herraksi, joka ilman meidän tekojamme ja ansioitamme oli voittanut omaksemme lunastuksen aarteen ja tehnyt meidät otollisiksi Isälle. Missä sitten oli vika? Sieltä puuttui Pyhän Hengen läsnäolo. Hän ei ollut siellä ilmoittamassa ja saarnauttamassa tuota aarretta, vaan läsnä olivat vain ihmiset ja pahat henget, jotka opettivat meitä tulemaan autuaiksi omin teoin, ansaitsemaan armon itse. Siksi paavikunta ei ole mikään kristillinen kirkko. Sillä missä Kristusta ei saarnata, siellä ei ole Pyhää Henkeä, joka luo, kutsuu ja kokoaa kristillisen kirkon ja jota ilman kukaan ei voi päästä Herran Kristuksen luo. Tämä saa riittää uskonkohtamme pääsisällön selitykseksi. Koska eräiden siihen kuuluvien sanojen merkitys ei kuitenkaan ole oppimattomille aivan selvä, meidän on lyhyesti käsiteltävä myös niitä.
Uskontunnustus käyttää pyhästä kristillisestä kirkosta myös nimitystä communio sanctorum, "pyhien yhteys". 20 Molemmat merkitsevät samaa. Jälkimmäinen lausuma ei kuitenkaan ole alun perin kuulunut uskontunnustukseen. Se on sitä paitsi käännetty saksaksi huonosti ja epäselvästi sanoilla "eine Gemeinschaft der Heiligen" (pyhien yhteys). Mikäli asia halutaan ilmaista selvästi, saksan kieli vaatii aivan toisenlaista sanontaa. Sana ecclesia pitäisi näet oikeastaan kääntää saksaksi sanalla "Versammlung" (kokous). Me olemme kuitenkin tottuneet käyttämään sanaa "Kirche" (kirkko), mikä ei anna oppimattomalle ihmiselle mielikuvaa yhteen kokoontuneesta ihmisjoukosta, vaan vihitystä talosta tai rakennuksesta. Kuitenkin itse rakennusta tulisi kutsua kirkoksi ainoastaan sen ihmisjoukon vuosi, joka sinne kokoontuu. Sillä me, jotka kokoonnumme yhteen, rakennamme tai otamme käyttöön kokouksiamme varten erityisen tilan ja annamme huoneelle nimen sen jonkun mukaan, joka siinä kokoontuu. Sana "Kirche" ei siis oikeastaan ole merkitykseltään mitään muuta kuin "ein gemeine Sammlung" (yhteinen kokous). Lisäksi se ei ole saksalaisperäinen sana, vaan juontuu kreikan kielestä (kuten myös sana ecclesia). Siinä kielessä se esiintyy muodossa kyria, latinaksi se on curia. Siksi se pitäisi ilmaista selvällä saksan kielellä, omalla äidinkielellämme, joko näin: "ein christliche Gemeine oder Sammlung" (kristillinen yhteisö ja kokous) tai kaikkein parhaiten ja selvimmin: "ein heilige Christenheit" (pyhä kristikunta).
Myöskään uskontunnustukseen lisättyä sanaa communio ei pidä kääntää sanalla Gemeinschaft (yhteys), vaan sanalla Gemeine (yhteisö). Eihän se ole mikään muu kuin huomautus, selitys, jonka joku on halunnut lisätä tulkitsemaan sanoja "kristillinen kirkko". Meikäläiset sen sijaan ovat sekä latinaa että saksaa taitamatta sorvanneet käännöksen "Gemeinschaft der Heiligen" (pyhien yhteys). Ei saksan kieli ilmaise asiaa näillä sanoilla eikä ymmärrä sitä tällä tavalla. Kunnon saksaksi sen pitäisi kuulua näin: "ein heilige Gemeine" (pyhä yhteisö). Puhun tästä siksi, että nämä sanat ymmärrettäisiin oikein. Niihin on näet jo siinä määrin totuttu, että niistä tuskin enää voidaan päästä eroon. Sanankin muuttamista pidetään heti kerettiläisyytenä.
Lisäyksen ydinajatus on siis tämä: Minä uskon, että maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Sillä on yksi pää, Kristus, ja Pyhä Henki on kutsunut sen koolle. Sillä on yksi usko, yksi mieli ja ymmärrys. Sillä on monenlaisia armolahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, puolueita ei siinä ole eikä hajaannusta. Siihen minäkin kuulun, olen sen osa ja jäsen, osallinen sen kaikista aarteista ja keskinäisestä yhteydestä. Pyhä Henki on vetänyt minut siihen ja liittänyt sen jäseneksi antamalla minun kuulla Jumalan sanaa, jota edelleenkin saan kuulla. Sanan kuulemisesta alkaa pääsy pyhien yhteisöön. Ennen kuin siihen pääsimme, olimme kokonaan Perkeleen omia emmekä tienneet Jumalasta ja Kristuksesta yhtään mitään. Mutta Pyhä Henki pysyy viimeiseen päivään asti pyhässä seurakunnassa eli kristikunnassa. Sen välityksellä hän vetää meidät yhteyteensä, sitä hän käyttää sananjulistukseen ja -harjoitukseen, sen välityksellä hän pyhittää meidät ja kasvattaa pyhyydessä. Näin me joka päivä kasvamme ja vahvistumme Pyhän Hengen luomassa uskossa ja uskon hedelmissä.
Me uskomme edelleen, että meillä on kristikunnassa syntien anteeksiantamus. Se tapahtuu pyhissä sakramenteissa ja synninpäästössä. Lisäksi sen välittävät koko evankeliumin monet lohdutuksen sanat. Tähän yhteyteen kuuluukin kaikki se, mitä sakramenteista on saarnattava, sekä sanalla sanottuna koko evankeliumi ja kristikunnan kaikki virat. Välttämätöntä on, että ne ovat jatkuvassa käytössä. Sillä vaikka Kristus onkin saattanut meidät osallisiksi Jumalan armosta ja vaikka Pyhä Henki on Jumalan sanalla saanut kristillisen kirkon yhteydessä aikaan pyhityksen, niin emme me silti milloinkaan pääse synnistä irti. Se pysyy meissä lihamme tähden, jota yhä kannamme mukanamme. Siksi kristikunnassa kaikki on olemassa sitä varten, että saisimme sen keskuudessa sanan ja merkkien välityksellä joka päivä elämämme loppuun asti sulaa syntien anteeksiantamusta. Se tapahtuu omantuntomme lohduksi ja rohkaisuksi. Pyhä Henki vaikuttaa näin sen, ettei meihin jäänyt synti pysty meitä vahingoittamaan. Me elämme näet kristikunnassa, missä kaikki on syntien anteeksiantamusta, missä Jumala antaa anteeksi meille ja me annamme anteeksi toinen toisillemme, kannamme ja autamme toisiamme. Mutta kristikunnan ulkopuolella, missä ei ole evankeliumia, ei ole myöskään anteeksiantamusta. Siellä ei liioin voi olla mitään pyhyyttä. Itse ovat itsensä heittäneet ulos ja erottaneet kristikunnasta ne, jotka yrittävät etsiä ja ansaita pyhyyttä omin teoin eivätkä etsi sitä evankeliumista ja syntien anteeksiantamuksesta.
Mutta vaikka pyhyys on saanut alkunsa ja joka päivä kasvaa, me kuitenkin toistaiseksi odotamme sitä hetkeä, jolloin lihamme surmataan ja haudataan kaikkine saastoineen, mutta saakin sitten astua ihanana esiin ja nousta ylös uuden, iankaikkisen elämän ehjään ja täyteen pyhyyteen. Sillä nyt me vielä jäämme puolittain pyhiksi ja puhtaiksi, jotta Pyhä Henki saisi jatkuvasti tehdä meissä työtä sanan välityksellä ja jakaa joka päivä syntien anteeksiantamusta, kunnes koittaa se elämä, jossa ei anteeksiantoa enää tarvita. Silloin ihmiset ovat täysin puhtaita ja pyhiä, täynnä hurskautta ja vanhurskautta. He ovat päässeet vapaiksi synnistä, kuolemasta ja kaikesta onnettomuudesta ja elävät uudessa, kuolemattomassa ja kirkastetussa ruumiissa. Kaikki tämä siis kuuluu Pyhän Hengen tehtäviin. Hän alkaa maan päällä pyhittämisen ja jatkaa sitä joka päivä käyttäen näitä kahta asiaa, kristillistä kirkkoa ja syntien anteeksiantamusta. Mutta kun olemme jälleen tulleet maaksi, hän saattaa pyhityksen valmiiksi silmänräpäyksessä ja säilyttää sen meissä ikuisesti uskonkohdan kahden viimeisen lausuman mukaisesti. Tosin sanonta "Auferstehung des Fleisches" (lihan ylösnousemus) ei sekään ole oikein hyvää saksaa. Sillä kun kuulemme sanan liha, ajatuksemme tuskin yltävät lihakauppaa kauemmaksi. Jos käyttäisimme kunnon saksaa, meidän olisi lausuttava: "Auferstehung des Leibs oder Leichnams (ruumiin ylösnousemus tai kuolleen ylösnousemus). Sillä ei kuitenkaan ole kovin suurta merkitystä, kunhan sanat vain ymmärretään oikein.
Tämä uskonkohta puhuu työstä, jonka täytyy keskeytyksettä jatkua. Luominen on näet jo saatu päätökseen, ja myös lunastus on tapahtunut, mutta Pyhä Henki tekee työtään lakkaamatta aina viimeiseen päivään asti. Työvälineekseen maan päällä hän on valinnut seurakunnan; kaikki hänen sanansa ja tekonsa toteutuvat sen välityksellä. Vielä hän ei ole saanut kristikuntaansa täysilukuiseksi, vielä on jaettava anteeksiantamusta. Siksi me uskomme Pyhään Henkeen, joka vetää meitä joka päivä sanalla seurakunnan yhteyteen. Samalla sanalla ja syntien anteeksiantamuksella hän synnyttää uskon sekä lisää ja vahvistaa sitä. Kun kaikki vihdoin on saatu pysyvästi valmiiksi niin, että olemme kuolleet pois maailmasta ja kaikesta onnettomuudesta, silloin hän tekee meidät kokonaan ja ikuisesti pyhiksi. Nyt me odotamme sitä uskossa sanaan nojautuen.
Uskontunnustuksessa on siis Jumalan koko olemus, tahto ja kaikki teot kuvattu sinulle erittäin osuvasti, lyhyin mutta runsassisältöisin sanoin. Siihen perustuu meidän koko viisautemme, joka liikkuu korkealla kaiken inhimillisen viisauden, käsityskyvyn ja ymmärryksen yläpuolella. Sillä vaikka koko maailma on keskittänyt kaiken ahkeruutensa selvittääkseen Jumalan olemuksen, ajatukset ja teot, yhteenkään kysymykseensä se ei ole saanut vastausta. Mutta tästä sinä opit runsain määrin tuntemaan niitä kaikkia. Näissä kolmessa uskonkohdassa Jumala on ilmoittanut itsensä ja paljastanut isällisen sydämensä kaikki syvyydet sekä sulan rakkautensa, jota ei voida sanoin ilmaista. Sillä juuri lunastusta ja pyhitystä varten hän meidät on luonut. Kaiken sen, mitä on taivaassa ja maan päällä, hän antoi ja luovutti meidän käyttöömme, mutta sen lisäksi vielä Poikansa ja Pyhän Henkensä saattaakseen meidät heidän kauttaan yhteyteensä. Kuten edellä olemme selittäneet, ilman Herraa Kristusta me emme ikinä olisi voineet oppia tuntemaan Isän suosiota ja armoa. Kristus on Jumalan isällisen sydämen kuvastin. Jos hänen ohitseen katsomme, emme näe mitään muuta kuin kauhistavan vihaisen tuomarin. Kristuksesta taas emme voisi mitään tietää ilman Pyhän Hengen välittämää ilmoitusta.
Siksi nämä uskonkohdat rajaavat ja erottavat meidät kristityt kaikista muista ihmisistä maan päällä. Vaikka kaikki kristikunnan ulkopuolella olevat pakanat, turkkilaiset, juutalaiset sekä väärät ja tekopyhät kristityt uskovat yhteen, todelliseen Jumalaan ja palvovat häntä, he eivät kuitenkaan tiedä, mitä hän heistä tahtoo. Eivät he myöskään osaa odottaa häneltä rakkautta eivätkä hyviä lahjoja. Siksi he jäävät iankaikkisen vihan ja tuomion alaisiksi, kun ei heillä ole Herraa Kristusta eikä Pyhä Henki ole heitä valaissut eikä armahtanut lahjoillaan.
Edellisen perusteella ymmärrät, että uskontunnustus on aivan toisenlainen oppi kuin kymmenen käskyä. Käskyt kyllä opettavat, mitä meidän pitää tehdä, mutta uskontunnustus sanoo, mitä Jumala tekee ja antaa meille. Lisäksi kymmenen käskyä on jo ennalta kirjoitettu ihmisten sydämiin, mutta uskoa on inhimillisen viisauden mahdotonta käsittää, se jää yksin Pyhän Hengen opetettavaksi. Siksi ei kymmenen käskyn oppi tee vielä kenestäkään kristittyä. Koska emme pysty täyttämään sitä, mitä Jumala meiltä vaatii, me aina vain jäämme vaille armoa Jumalan vihan varjoon. Mutta usko tuo muassaan pelkkää armoa, tekee meidät hurskaiksi ja Jumalalle otollisiksi. Sillä kun opimme tuntemaan armon, alamme koko sydämestämme rakastaa kaikkia Jumalan käskyjä. Mehän huomaamme nyt, miten Jumala antaa itsensä kokonaan, kaiken mitä hänellä on ja kaikki voimansa meidän tueksemme ja avuksemme, niin että voimme täyttää kymmenen käskyä. Isä antaa meille koko luomakunnan, Kristus koko työnsä ja Pyhä Henki kaikki lahjansa.
Tämä siis riittää uskontunnustuksesta. Se on oppimattomille sopiva pohja, eikä se rasita heitä liikaa. Kun he ymmärtävät keskeiset ajatukset, he voivat jatkaa omin päin ja liittää tähän sen, mitä oppivat Raamatusta. Näin heidän ymmärryksensä alati rikastuu, lisääntyy ja kasvaa. Tästä asiasta meille kyllä riittää saarnattavaa ja opittavaa jokaiseksi elämämme päiväksi.